Yksinäisyys OSA II
Jo elämänsä, tai toivon siitä menettäneelle, vastaavanlainen hengellinen kokemus täytti täysin koko sen tilan missä elin ja olin. Hengellisellä tarkoitan sellaista kokemusta, mihin minulla ei ollut itselläni minkäänlaista selitystä ja ymmärrystä mitä oli tapahtunut ja oli täysi mysteeri, miten jotakin niin voimakasta ja jollain tavalla lopullista voi tapahtua kuin salamaniskusta. Tuntui kuin kaikki mitä olin siihen asti elämässäni kokenut ja kohdannut, oli johtanut tuohon pisteeseen ja yhtäkkiä kaikki oli selvää ja merkityksellistä.
Aivan kuin sähköiskun saaneena olin toipunut masennuksestani ja elämäni oli täynnä uutta virtaa. Aloin toteuttamaan itseäni ja samalla ravitsemaan kehoani parhaalla mahdollisella ruoalla ja tiedolla. Kirjoitin silloin blogia tästä uudesta elämästä ja aihe keskittyi ensisijaisesti superfood/luomuruoka kokeiluun ja sen tuomiin muutoksiin. Elämä tuntui ihmeelliseltä. Ei mennyt kauaa, kun kaikki vanha sai jäädä taakse ja myös kaikki koulunkäyntiini ennen keskittämäni aika meni omatoimiseen opiskeluun. Oli kyse markkinoinnin, johtamisen tai rahoituksen kursseista, olin läsnäolon pakosta paikan päällä, mutta korvakuulokkeet korvissa ja läppäri auki ja siellä omassa maailmassa. Tunsin ihmeellistä vapautta. Vapautta jota en ollut aikaisemmin kokenut. Tein vain ja ainoastaan sellaisia asioita mitkä minua kiinnostivat ja vähät välitin mistään velvollisuuksista koulunkäyntiä tai muuta elämääni kohtaan. Tottakai se oli helppoa erityisesti silloin kun tuntui, että oli jo kaiken valmiiksi menettänyt.
Lopulta lukukausi oli vuoden loppupuolella tulossa päätökseen ja edessä oli enää loppukokeet ja viimeiset ryhmäesitelmät joihin olimme koko lukukauden ajan valmistautuneet. Ennen lopputestejä sain kummallisia päänsärkykohtauksia, joissa menetin kehoni kontrollin täysin ja kaaduin suihkussa täysin veltoksi menneen ruumiini johdosta. Jouduin sairaalaan, jossa pääni kuvattiin ja täsmälleen samaan aikaan opintoryhmälläni oli ryhmäesitelmä meidän lukukauden projektista. Koska en päässyt esitelmään paikalle, en myöskään saanut suoritusmerkintää mistään sen lukukauden kursseista, eikä tämä "selitys" sairaalakäynnistä muuttanut sitä tosiasiaa, että valmistumiseni ei sen lukukauden kursseista olisi enää mahdollista. Olin tullut risteykseen jossa oli tehtävä päätös. Yrittäisinkö jotenkin selvittää kouluun liittyvät asiat vielä paikoilleen ja saisin jotenkin räpiköityä vielä kaksi vuotta kestävän tutkinnon läpi vai lähtisinkö takaisin Suomeen ja jatkaisin siellä jo löytämäni uuden elämän polkua. Päätös luopua kaikesta turvallisesta (tutkinto ja sen tuoma "varmuus" työmahdollisuuksista) ja heittäytyä täysin tuntemattomaan, tuntui pelottavalta mutta ainoalta oikealta ratkaisulta. Sen tehtyäni, katsoin kuinka kävin kertomassa valinnastani monessa eri osoitteessa ja hyvin pian olin irti koko vanhasta elämästäni; sen aikaisista ihmissuhteista, asunnosta, koulusta, tenniksestä ja koko siitä maailmasta johon olin alkanut elämääni rakentaa kaksi ja puoli vuotta sitten.
Lukukauden päätyttyä, isä, äiti ja sisko tulivat New Yorkiin jossa olin heitä vastassa ja meidän oli tarkoitus matkata vuokra-autolla kolmen viikon ajan itärannikkoa pitkin etelään ja aina Key Westiin asti. Matka oli suunniteltu ja paljon aikaisemmin kuin olin päättänyt jättää elämäni Yhdysvalloissa, mutta jälkeenpäin ajatellen oli siunaus, että se ajoittui juuri tuohon kohtaan, sillä tämän matkan jälkeen en olisi enää palaamassa takaisin. Matkamme oli ikimuistoinen ja saimme yhdessä kokea Amerikan "ihmeet", ja sain näyttää sen aikaisen elämäni palasia perheenjäsenilleni. Reilun kahden viikon reissaamisen jälkeen saavuimme viimeiseen kohteeseen, Key Westiin.
Auringon lämmittäessä mukavasti ja vienon merituulen puhaltaessa kävelimme Key Westin katuja pitkin ja erään ohikulkijan kädessä olevasta kirjasta huomasin tekstin, joka kiinnitti huomioni. Kirjoja kantanut henkilö oli munkin asuun pukeutunut, pää oli yhtä hiuskiehkuraa myöten paljas ja hänellä oli paljaat jalat. Pyysin saada tietää mikä oli tuo kirja, jota hän kantoi mukanaan. Hän kertoi kirjasta ja antoi sen minulle, koska oli alunperinkin niitä jakamassa haluaville. Kyseessä oli Krishna-munkki ja kirja jonka sain, käsitteli elämäntarkoitusta Krishna-tietoisuuden näkökulmasta. Koin, että tuo kohtaaminen oli tuota ihmeellistä tapahtumasarjaa, jota minulle oli alkanut tuosta väliintulokokemuksesta lähtien tapahtua. Tai, että olin alkanut olla niille avoin ja näin polku ikäänkuin avautui pala palalta edessäni.
Kirjassa puhuttiin elämän ikuisuudesta, kaikkialla vallitsevasta tietoisuudesta ja Jumalasta. Koin, että nyt sain juuri sen tiedonpalasen käteeni, jota olin janonnut saada tietää tuosta syyskuisesta Jumalan kohtaamisesta lähtien. Tämän avulla pääsisin lähemmäksi Häntä ja sitä mysteeriä mikä oli tapahtumassa. Suomeen palattuani aloin opiskelemaan kaikkea mahdollista asiaan liittyvää hengellistä kirjallisuutta ja janosin saada kuulla Jumalasta ja selvittää omaa kohtaloani. Osallistuin vapaaehtoisena kirkon tapahtumiin, meditoin, luin ja kävin myös Helsingissä Krishna-temppelissä tutustumassa Suomessa oleviin Krishna-munkkeihin ja heidän elämään. Krishna-temppelissä koin kummallista yhteyttä ja läsnäoloa, mitä en aikaisemmin ollut tuntenut. Istuessani ja ruokailessani munkkien kanssa, minusta tuntui aivan kuin he olisivat aistineet ajatukseni ja tunteeni ja keskustelu eteni sen mukaisesti, joko mukavasti höpötellen yleisistä asioista tai syventyen jonnekin henkimaailmaan, josta palauduttuani takaisin, pystyin vain ihmettelemään missä olin juuri äsken käynyt. Temppelistä sain mukaani mantraukseen tarkoitetun puuhelminauhan. Tuosta mantrasta muodostui elämäni tärkein sanan muoto.
Hare Krishna Hare Krishna
Krishna Krishna Hare Hare
Hare Rama Hare Rama
Rama Rama Hare Hare
Aivan kuin sähköiskun saaneena olin toipunut masennuksestani ja elämäni oli täynnä uutta virtaa. Aloin toteuttamaan itseäni ja samalla ravitsemaan kehoani parhaalla mahdollisella ruoalla ja tiedolla. Kirjoitin silloin blogia tästä uudesta elämästä ja aihe keskittyi ensisijaisesti superfood/luomuruoka kokeiluun ja sen tuomiin muutoksiin. Elämä tuntui ihmeelliseltä. Ei mennyt kauaa, kun kaikki vanha sai jäädä taakse ja myös kaikki koulunkäyntiini ennen keskittämäni aika meni omatoimiseen opiskeluun. Oli kyse markkinoinnin, johtamisen tai rahoituksen kursseista, olin läsnäolon pakosta paikan päällä, mutta korvakuulokkeet korvissa ja läppäri auki ja siellä omassa maailmassa. Tunsin ihmeellistä vapautta. Vapautta jota en ollut aikaisemmin kokenut. Tein vain ja ainoastaan sellaisia asioita mitkä minua kiinnostivat ja vähät välitin mistään velvollisuuksista koulunkäyntiä tai muuta elämääni kohtaan. Tottakai se oli helppoa erityisesti silloin kun tuntui, että oli jo kaiken valmiiksi menettänyt.
Lopulta lukukausi oli vuoden loppupuolella tulossa päätökseen ja edessä oli enää loppukokeet ja viimeiset ryhmäesitelmät joihin olimme koko lukukauden ajan valmistautuneet. Ennen lopputestejä sain kummallisia päänsärkykohtauksia, joissa menetin kehoni kontrollin täysin ja kaaduin suihkussa täysin veltoksi menneen ruumiini johdosta. Jouduin sairaalaan, jossa pääni kuvattiin ja täsmälleen samaan aikaan opintoryhmälläni oli ryhmäesitelmä meidän lukukauden projektista. Koska en päässyt esitelmään paikalle, en myöskään saanut suoritusmerkintää mistään sen lukukauden kursseista, eikä tämä "selitys" sairaalakäynnistä muuttanut sitä tosiasiaa, että valmistumiseni ei sen lukukauden kursseista olisi enää mahdollista. Olin tullut risteykseen jossa oli tehtävä päätös. Yrittäisinkö jotenkin selvittää kouluun liittyvät asiat vielä paikoilleen ja saisin jotenkin räpiköityä vielä kaksi vuotta kestävän tutkinnon läpi vai lähtisinkö takaisin Suomeen ja jatkaisin siellä jo löytämäni uuden elämän polkua. Päätös luopua kaikesta turvallisesta (tutkinto ja sen tuoma "varmuus" työmahdollisuuksista) ja heittäytyä täysin tuntemattomaan, tuntui pelottavalta mutta ainoalta oikealta ratkaisulta. Sen tehtyäni, katsoin kuinka kävin kertomassa valinnastani monessa eri osoitteessa ja hyvin pian olin irti koko vanhasta elämästäni; sen aikaisista ihmissuhteista, asunnosta, koulusta, tenniksestä ja koko siitä maailmasta johon olin alkanut elämääni rakentaa kaksi ja puoli vuotta sitten.
Lukukauden päätyttyä, isä, äiti ja sisko tulivat New Yorkiin jossa olin heitä vastassa ja meidän oli tarkoitus matkata vuokra-autolla kolmen viikon ajan itärannikkoa pitkin etelään ja aina Key Westiin asti. Matka oli suunniteltu ja paljon aikaisemmin kuin olin päättänyt jättää elämäni Yhdysvalloissa, mutta jälkeenpäin ajatellen oli siunaus, että se ajoittui juuri tuohon kohtaan, sillä tämän matkan jälkeen en olisi enää palaamassa takaisin. Matkamme oli ikimuistoinen ja saimme yhdessä kokea Amerikan "ihmeet", ja sain näyttää sen aikaisen elämäni palasia perheenjäsenilleni. Reilun kahden viikon reissaamisen jälkeen saavuimme viimeiseen kohteeseen, Key Westiin.
Auringon lämmittäessä mukavasti ja vienon merituulen puhaltaessa kävelimme Key Westin katuja pitkin ja erään ohikulkijan kädessä olevasta kirjasta huomasin tekstin, joka kiinnitti huomioni. Kirjoja kantanut henkilö oli munkin asuun pukeutunut, pää oli yhtä hiuskiehkuraa myöten paljas ja hänellä oli paljaat jalat. Pyysin saada tietää mikä oli tuo kirja, jota hän kantoi mukanaan. Hän kertoi kirjasta ja antoi sen minulle, koska oli alunperinkin niitä jakamassa haluaville. Kyseessä oli Krishna-munkki ja kirja jonka sain, käsitteli elämäntarkoitusta Krishna-tietoisuuden näkökulmasta. Koin, että tuo kohtaaminen oli tuota ihmeellistä tapahtumasarjaa, jota minulle oli alkanut tuosta väliintulokokemuksesta lähtien tapahtua. Tai, että olin alkanut olla niille avoin ja näin polku ikäänkuin avautui pala palalta edessäni.
Kirjassa puhuttiin elämän ikuisuudesta, kaikkialla vallitsevasta tietoisuudesta ja Jumalasta. Koin, että nyt sain juuri sen tiedonpalasen käteeni, jota olin janonnut saada tietää tuosta syyskuisesta Jumalan kohtaamisesta lähtien. Tämän avulla pääsisin lähemmäksi Häntä ja sitä mysteeriä mikä oli tapahtumassa. Suomeen palattuani aloin opiskelemaan kaikkea mahdollista asiaan liittyvää hengellistä kirjallisuutta ja janosin saada kuulla Jumalasta ja selvittää omaa kohtaloani. Osallistuin vapaaehtoisena kirkon tapahtumiin, meditoin, luin ja kävin myös Helsingissä Krishna-temppelissä tutustumassa Suomessa oleviin Krishna-munkkeihin ja heidän elämään. Krishna-temppelissä koin kummallista yhteyttä ja läsnäoloa, mitä en aikaisemmin ollut tuntenut. Istuessani ja ruokailessani munkkien kanssa, minusta tuntui aivan kuin he olisivat aistineet ajatukseni ja tunteeni ja keskustelu eteni sen mukaisesti, joko mukavasti höpötellen yleisistä asioista tai syventyen jonnekin henkimaailmaan, josta palauduttuani takaisin, pystyin vain ihmettelemään missä olin juuri äsken käynyt. Temppelistä sain mukaani mantraukseen tarkoitetun puuhelminauhan. Tuosta mantrasta muodostui elämäni tärkein sanan muoto.
Hare Krishna Hare Krishna
Krishna Krishna Hare Hare
Hare Rama Hare Rama
Rama Rama Hare Hare
Comments
Post a Comment