Odotushuone
Istun odotushuoneen nojatuolissa ja katselen ympärilleni. Huoneen seinät on maalattu rosoisella tummanpunaisella maalilla ja niitä koristaa muutama huolellisesti valittu ja sijoitettu taulu. Jalkojen alla lepää vanha puinen lattia, joka kuitenkin iästään huolimatta on säilynyt hyvässä kunnossa ja se antaa huoneeseen maanläheisen tunnelman. Nurkassa komeilee lähes kattoon asti yltävä lyyraviikuna-kasvi, joka kertoo läsnäolollaan etten ole huoneessa yksin. Nojatuolin viereiselle pöydälle on katettu kaksi pientä kuppia ja teekannu, josta höyryää herkullinen hedelmäisen teen tuoksu. Kaadan itselleni kupillisen kuumaa ja siemaillessani tätä herkkujuomaa, jään tuijottamaan nurkassa olevaa lyyraviikunaa ja alan uppoutua omiin ajatuksiini.
Mietin kuinka olen tullut tähän pisteeseen, että en osaa selvittää omia ajatuksiani, epäilyksiäni ja ylipäänsä asioitani elämässäni enää yksinään, vaan olen tullut tänne vastaanotolle selvittämään itseäni jonkun "toisen" avustamana. Olenko jotenkin epäonnistunut, kulkenut tietämättäni väärään suuntaan ja kulkenut sitä tietä niin pitkään etten enää osaa erottaa missä meni vikaan ja miten löytää takaisin oikealle polulle. Mikä tuo oikea polku edes olisi? Mitä se on, mistä tunnen jääneeni paitsi tai mitä etsin ja tavoittelen? Mikä voi tarjota minulle tunteen, että nyt olen tyytyväinen tähän hetkeen, enkä tarvitse tai kaipaa mitään muuta? Milloin löydän tuon sisäisen paratiisin, josta niin monet opettajat ja mestarit ovat minulle kertoneet. Mikä ei ole vain mielen kuvitelmaa, vaan todellinen, pysyvä ja tavoittelemisen arvoinen todellisuus. Olen käyttänyt lähes koko nuoruus ja varhaisaikuisuuteni tuon todellisuuden etsimiseen ja kaiken tämän jälkeen löydän itseni vailla minkäänlaista pysyvää ymmärrystä ylipäänsä mistään.
Ajatusten laukkani keskeytyy kun toinen huoneen ovista aukeaa ja oven kynnykselle saapunut hahmo kutsuu ystävällisesti käymään sisään. Kulautan viimeiset teen rippeet kupistani, nousen ylös ja astelen tuon tuntemattoman, mutta hyvin läheiseltä tuntuvan hahmon perässä sisälle.
Mietin kuinka olen tullut tähän pisteeseen, että en osaa selvittää omia ajatuksiani, epäilyksiäni ja ylipäänsä asioitani elämässäni enää yksinään, vaan olen tullut tänne vastaanotolle selvittämään itseäni jonkun "toisen" avustamana. Olenko jotenkin epäonnistunut, kulkenut tietämättäni väärään suuntaan ja kulkenut sitä tietä niin pitkään etten enää osaa erottaa missä meni vikaan ja miten löytää takaisin oikealle polulle. Mikä tuo oikea polku edes olisi? Mitä se on, mistä tunnen jääneeni paitsi tai mitä etsin ja tavoittelen? Mikä voi tarjota minulle tunteen, että nyt olen tyytyväinen tähän hetkeen, enkä tarvitse tai kaipaa mitään muuta? Milloin löydän tuon sisäisen paratiisin, josta niin monet opettajat ja mestarit ovat minulle kertoneet. Mikä ei ole vain mielen kuvitelmaa, vaan todellinen, pysyvä ja tavoittelemisen arvoinen todellisuus. Olen käyttänyt lähes koko nuoruus ja varhaisaikuisuuteni tuon todellisuuden etsimiseen ja kaiken tämän jälkeen löydän itseni vailla minkäänlaista pysyvää ymmärrystä ylipäänsä mistään.
Ajatusten laukkani keskeytyy kun toinen huoneen ovista aukeaa ja oven kynnykselle saapunut hahmo kutsuu ystävällisesti käymään sisään. Kulautan viimeiset teen rippeet kupistani, nousen ylös ja astelen tuon tuntemattoman, mutta hyvin läheiseltä tuntuvan hahmon perässä sisälle.
Comments
Post a Comment